Aamulla kun olin herännyt ja leikkinyt leluilla, pääsin vihdoin ja viimein Tanen kanssa pihalle lenkille, oisin mielummin halunnut leikkiä ja juosta "tuli hännän alla". Kuitenkin kun pääsimme takaisin sisälle olin iloinen päästessäni leikkimään uudella joululahjalla, oikeastaan se on meidän yhteinen. Leikit keskeytti kutsu "syömään". Ehdin jo itsekseni ajatella mitä kamalaa saisimme ruokaan vai voisiko se olla jotain hyvää. Jostain olin kuullut sanonnan "toivoo parasta, pelkää pahinta". Ruoka tuoksui todella hyvältä nappuloista huolimatta, nami nami. Ruoan jälkeen pistin tyytyväisenä maate pedilleni ja torkuin siinä hetken.

Kun heräsin ensimmäisenä kiipesin yläkertaan herättämään loput kaksijalkaiset. Olin tyytyväinen onnistuessani tavoitteessani. Kun nämä kaksi olivat juoneet aamukahvit, syöneet aamiaisen ja lukeneet lehdet, jouduin jo seisomaan jalat ristissä. Onneksi kuitenkin heti harjaamisen jälkeen pääsimme pihalle. Vaistosin heti ettei lenkistä tulisi normaalia. Ilokseni näimme samaisen "serkun" kuin edellisenä päivänä, tällä kertaa ei kuitenkaan ollut mukana vihreää "kaljua koiraa". Surukseni huomasin, että menimme eri lenkin kuitenkin; siitä saan kiittää tuota nuorta kaksijalkaista, kun ei laittanut kunnon kenkiä. Toivoin, että hänelläkin olisi tassut, jotta pääsisimme juoksemaan kilpaa pellolle.Epäonnekseni hänelle ei kuitenkaan tullut tassuja, joten jouduimme kävelemään tylsiä teitä.

Minut osattiin kuitenkin yllättää oikein iloisesti, kun "serkkumme" tuli hakemaan meidät heidän luokseen kylään. Lähdimme kävelemään heille, mutta jokin uskomattoman hyvä tuoksu veti minut aivan mukanaan, enkä meinannut muistaa minne olimme matkalla. Kuitenkin päästyämme tuttuun kerrostaloon havahduin haaveistani. Kun pääsimme sisälle menin suoraan etsimään luukätköt, löysin kuin löysinkin ne. Nami nami, kun oli hyvä luu. Olin jo kovaa vauhtia syömässä sitä, kun kuulin nimeni ja kutsun luokse. Minulta otettiin luu pois...ehkä siksi ettei se ollut minun. Noh, keksin vain sitten muuta tekemistä. Menimme possunkorvien syönnin jälkeen lepäämään, en ole varmaan viikkoon nukkunut yhtä hyvin. Unien jälkeen jaksoin taas touhottaa ja hyppiä. Yhtäkkiä huomasin, että yksi kaksijalkainen oli lähdössä ulos. Ihmettelin miksei hän ottanut minua, tai siis meitä, mukaan. Sanoin jo Tanellekin, että nyt hän jätti meidät yksin tänne. Kuitenkin hän tuli takaisin mukanaan toinen kaksijalkainen. JIPPII, en ollut pitkään aikaan ollut yhtä innoissani!

Vihdoin lähdimme takaisin kotia kohti seuraten taas sitä uskomattoman hyvää tuoksua. Ennen kuin huomasinkaan olimme jo kotipihassa ja hetkeä myöhemmin sisällä. Ensimmäisenä juoksin lelulaatikolle ja katsomaan ettei mitään ole kateissa. Ei mennyt kauaa kun olikin jo ruoka-aika; minulla olikin jo huutava nälkä. Ehdin torkkumaan vielä ennen iltalenkkiä. Totesin lenkillä, että tänään oli oikein mukava ilma lenkkeillä kun ei ollut pakkastakaan kuin muutama aste. Lenkin jälkeen menin takaisin torkkumaan, jotta jaksan sitten myöhemmin leikkiä.

Nukkukaa hyvin kaikki karvaiset kaverit ja kaksijalkaiset, minä kyllä jaksan leikkiä vaikka koko yön!