Aamulla heräsin virkeänä kohti uusia haasteita ja lenkille lähtöä tuonne virkistävään pakkaseen. Heräsin oikeastaan suoraan lenkille; Tuisku oli tietenkin jo aikaa sitten herännyt ja ehtinyt kiusakseni levittämään lelut pitkin poikin. Joskus kyllä mietin kuinka tuo kuusi voi olla vielä pystyssä Tuiskun leikeistä huolimatta. Minä sen sijaan tyytyväisenä menen kuusen vierestä sohvalle loikoilemaan ja katsomaan ikkunasta lintujen laskeutumista pihalla olevalle lintulaudalle.

Lenkin jälkeen sain ruokaa, ai että se teki hyvää! Ja jälkiruoaksi tietenkin piimää. Ruoan jälkeen menin ansaitulle ruokalevolle, hyvä kun ehdin silmäni ummistaa kun Tuisku jo oli kovaa hyökkäilemässä pallon kimppuun ja riehumassa. Onneksi saan sentään makoilla rauhassa ruokapöydän vieressä ja ns. minun sohvalla (Tuisku tosin välillä makoilee siinä).

Ehdin nukkumaan hetken jos toisenkin kun ovi kävi, se tiesi meille leikkihetkeä takapihalla. Niin rakastan telmimistä lumihangessa, vaikkakin tuo pienempi ei meinaa antaa minun rauhassa makoilla siinä. Parasta siinä on kuitenkin se, kun pääsemme takaisin sisälle saamme herkut, nami nami! Hetken päästä ylhäältä tuli lisää ihmisiä ja heillä oli mielessään meidän lenkitys. Lähdimme siis Tuiskun kanssa lenkittämään näitä kaksijalkaisia.

Olin todella iloinen saadessani huomata minne olimme matkalla... menimme katsomaan kavereitamme. Ensimmäisenä ovesta sisään päästessäni säntäsin ruokakupille ja söin aina niin hyvänmakuiset nappulat. Sitten haistoin jonkin tuntemattoman tuoksun, se ei ollut tavallinen koira. Tutkin hetken paikkoja ja huomasin vihreän "kaljun koiran"... tai no mielestäni se ei voinut olla muu koska ei se kissaltakaan näyttänyt; ihmiset sanoivat sitä iguaaniksi. En oikein tiennyt miten päin ja missä olla. Kun sitten lähdimme takaisin kotiin huokaisin helpotuksesta, pääsisin turvallisesti takaisin kotiin nukkumaan.

Kotiin päästyämme halusimme Tuiskun kanssa saman tien takapihalle leikkimään....ja niinhän me myös pääsimme sinne. Minulla ei ole harmaintakaan aavistusta mitä Tuisku siellä näki, mutta jotain sielä täytyi olla, sillä Tuisku haukkui. Olen kyllä usein ollut sitä mieltä, että se haukkuu vaan koska tykkää äänestänsä. Joka tapauksessa, kun pääsimme takaisin sisälle menin saman tien lämpöiselle sohvalleni nukkumaan.

Nukuin siihen asti, että oli ruoka-aika. Päivän parhaisiin hetkiin kuuluukin ruoka-aika. Olin taas kylläinen saatuani hyvää ruokaa ja jälkiruoan vielä lisäksi. taas pääsin ruokalevolle. Että elämä osaa olla ihanaa, saa vaan nukkua ruoan jälkeen! Illemmalla menin sitten taas lenkille, tällä kertaa pääsimme Tuiskun kanssa leikkimään pellolle. Minä niin rakastan pellolla juoksemista, meinaa vain Tuisku aina voittaa nuo juoksukilpailut.

Nyt sitten taas nukkumaan piiiiiitkät yöunet. Nukkukaa hyvin kaikki kaksi- ja neljäjalkaiset, sekä vihreät "kaljut koirat"